PIISPA HENRIKIN SURMA

1. 
Kaksi on pyhä'ä miestä, 
kaksi kansan ruhtinasta. 
Toinen kasvoi Kaalimaassa, 
toinen Ruotsissa yleni. 
Se kuin kasvoi Kaalimaassa, 
se oli hemme Heinärikki, 
se kuin Ruotsissa yleni, 
se oli Eerikki kuningas. 

Sanoi hemme Heinärikki 
Eerikille veljellensä: 
»Läkkäme Hämehen maalle, 
maalle ristimättömälle, 
kivikirkot teettämähän, 
kappelit rakentamahan.» 
Sanoi Eerikki kuningas 
Henrikille veljellensä: 
»Veikkosemi, vaimon poika! 
Älkös menkö maalle Suomen: 
paljon on sinne mennehiä, 
ei paljon palannehia.» 

2. 
Sanoi hemme Heinärikki. 
»Toki lähden, en totelle: 
osotan lihan Jumalan, 
näytän kalkin kaunihimman 
- eivätkös hävinne, häijyt. 
Jos minut tapettanehen, 
man kuningas kaattanehen, 
toinen jäänevi jälelle.» 

Sanoi hemme Heinärikki: 
»Pilttisemi, pienoisemi, 
vantti vaaksan korkeuinen, 
ota ohrilta oronen, 
iduilta isolihainen, 
maatajouhi maltaisilta. 
Pane luokka kynnäppäinen 
harjalle hyvän hevosen. 

Ota korjani kodasta, 
pane korja kohdallensa, 
lastat saata sarjallensa, 
perällensä pieni kirja. 
Aisat tammiset aseta, 
ohjat suoniset ojenna, 
pane ränget mursunluiset, 
valjahat majavanluiset.» 

- Ajella karuttelevi. 
Kirman peuroja viritti 
jäljessänsä juoksemahan, 
latoi lauman laulajia 
päänsä päällä lentämähän. 
Karhu oli rautakahlehissa, 
teeri rautainen kukersi 
karhun rautaisen kidassa. 

3. 
Ajoit päivä'ä keväistä, 
kaksi yötä järjestänsä. 
Sanoi piltti pikkuruinen: 
»Jo minun tulevi nälkä, 
eikä syödä, eikä juoda, 
eikä purtua pidetä.» 
»Jo pian talo tulevi, 
Lalloila, Tako ja Lähde.» 

Sanoi hemme Heinärikki. 
»Pilttisemi, pienoisemi, 
ota kyrsä uunin päältä, 
heitä penninki sijahan! 
Ota oltta kellarista, 
heitä penninki sijahan, 
ota heiniä ladosta, 
heitä penninki sijahan!» 

Kerttu kelvoton emäntä 
suisti suuta kunnotonta, 
keitti kieltä kelvotonta, 
liikutti lihan pahinta: 
»Lah Lalli kotihin saapi, 
vielä se luusi luistelevi, 
ja pääsi päristelevi.» - 
Ne kohta ajohon läksit. 

4. 
Laiskat on lapset Lalloilassa, 
laiskat lapset, valskit vaimot! 
- Lalli kun tuli kotihin, 
valehteli vanha naara: 
»Kävi tässä ruokaruotsi, 
ruokaruotsi, raanisaksa: 
täss' on syönyt, tässä juonut, 
tässä puttua pitänyt. 

Otti kyrsän uunin päältä, 
kiven vyörytti sijahan, 
otti oltta kellarista, 
heitti tuhkia sijahan, 
otti heiniä ladosta, 
heitti lastuja sijahan.» 
Lausui paimen patsahalta: 
»Älä vainen uskokana!» - 

Sivui Lalli laakarinsa, 
Pentti pitkän keihähänsä, 
Ouleva ison otansa. 
Lykkäsi lylyn lumelle. 
Lalli hiihti hirmuisesti, 
lyly juoksi vinhiästi, 
tuli suitsi suksen tiestä, 
savu sauvakon nenästä. 

5. 
Sanoi piltti pikkuruinen, 
vantti vaaksan korkeuinen: 
»Kumu kuuluvi takanta. 
Lalli hiihtäen tulevi 
pitkä keihäs kainalossa. 
Ajanko tätä hevosta?» 
Tunsi hän tuhon tulevan, 
hätäpäivän päälle saavan. 

Sanoi hemme Heinärikki: 
»Pilttisemi, pienoisemi! 
älä aja tätä hevosta, 
karkottele kenkaria. 
Jos minut tapettanehen, 
katsotkos kiven taka'a 
- ei ole kilpeä kivessä -, 
katsotkos taka'a tammen. 

Kuhunka luuni lentelevi, 
suoneni sirottelevi, 
poimi mun lumelta luuni, 
aseta oron rekehen. 
Kussa otit uupunevi, 
siitä härkä pantakohon, 
kussa härkä tauonnevi, 
siihen kirkko tehtäköhön.»